
Miten tunnistat perimenopaussin oireet?
Vaihdevuodet ja niihin liittyvät oireet koskettavat jokaisen naisen elämää. Vaihdevuosilla tarkoitetaan naisen hedelmällisyyden hiipumista ja kuukautisten loppumista. Vaihdevuodet ovat kuitenkin enemmän kuin pelkkä vaihe, jonka jokainen nainen käy läpi elämänsä aikana. Se on siirtymä, joka tuo mukanaan hormonaalisia ja aineenvaihdunnallisia muutoksia, sekä suurimmalla osalla naisista näihin liittyviä oireita.
Perimenopaussi (kutsutaan myös premenopaussi tai esivaihdevuodet) on aika ennen menopaussia, eli ennen sitä hetkeä kun naisen edellisistä kuukautisista on kulunut 12 kuukautta. Henkilöstä riippuen perimenopaussi voi alkaa jopa 5-10 vuotta ennen menopaussia, eli noin 40-50 vuoden iässä.
Mistä sitten tunnistaa, että perimenopaussi on alkanut? Perimenopaussiin liittyy monia oireita, jotka liittyvät estrogeenin vähenemiseen. Käymme tässä artikkelissa läpi perimenopaussin oireita ja sitä, millä eri tavoilla niitä voidaan hoitaa.
Milloin vaihdevuodet alkavat?
Kuten aiemmin mainitsimme, vaihdevuodet eivät ole yön yli tapahtuva prosessi, vaan vuosia kestävä siirtymä, jossa naisen estrogeenin tuotanto hiipuu pikku hiljaa.
Vaihdevuodet koostuvat näistä kolmesta keskeisestä vaiheesta
-
Perimenopaussi (/premenopaussi/esivaihdevuodet): Perimenopaussi voi alkaa jo useita vuosia ennen menopaussia, n. 40-50 vuoden iässä. Perimenopaussissa munasarjojen estrogeenin tuotanto vähenee, joka johtaa vaihdevuosioireisiin, kuten kuumiin aaltoihin, unihäiriöihin ja kuukautiskierron muutoksiin.
-
Menopaussi: Tämä on se hetki, kun viimeisistä kuukautisista on kulunut vuosi. Tässä vaiheessa munasarjat ovat lakanneet vapauttamasta munasoluja ja tuottamasta suurinta osaa estrogeenista.
-
Postmenopaussi: Tällä tarkoitetaan aikaa menopaussin jälkeen. Postmenopaussin aikana vaihdevuosien oireet, kuten kuumat aallot, vähitellen vähenevät. Estrogeenin vähenemiseen liittyvät terveysriskit kuitenkin lisääntyvät postmenopaussin aikana.
Vaikka vaihdevuodet alkavat suurimmalla osalla naisista 45-55 ikävuoden välillä, voi vaihtelua olla jopa 40-60 ikävuoteen. Vaihdevuosioireita kokevat hakeutuvat usein lääkärin vastaanotolle oireidensa vuoksi, mutta erityisiä testejä vaihdevuosien toteamiseksi ei tarvita, vaan diagnoosi tehdään usein oireiden perusteella. Jos taas kyseessä on nuorempi henkilö, saattaa lääkäri määrätä laboratoriokokeita vaihdevuosien alkamisen varmistamiseksi.
Perimenopaussi, premenopaussi ja esivaihdevuodet
Perimenopaussin eli esivaihdevuosien oireet alkavat tyypillisesti 40 ikävuoden jälkeen, kun munasarjojen toiminta heikkenee. Ensimmäisiä merkkejä perimenopaussista voi havaita, kun kuukautiskierto muuttuu. Kuukautiskierto voi tässä vaiheessa lyhentyä ja kuukautisvuodon määrä vaihdella. Lisäksi kuukautiskierron aikana saattaa esiintyä välivuotoja. Munasarjojen ikääntyessä kierto voi lyhetä jopa useammalla päivällä ja kierto onkin lyhimmillään noin 42-vuotiaana. Vaihdevuosien edetessä kierto sen sijaan pitenee, kunnes saavutetaan menopaussi, eli hetki, kun naisen edellisistä kuukautisista on 12 kuukautta.
Tuttuja vaihdevuosien oireita ovat jo perimenopaussin aikana muun muassa kuumat aallot, hikoilu, sydämentykytykset, mielialan vaihtelu ja erilaiset unen häiriöt. Lisäksi PMS-oireet voivat muuttua entistä hankalammiksi ja limakalvoissa voi ilmetä kuivuutta, joka saattaa aiheuttaa yhdyntäkipuja. Perimenopaussin aikana oireet saattavat olla lieviä ja ajoittaisia, mutta oireiden kirjo on laaja (tutustu laajempaan listaukseen alla).
Perimenopaussin aikana keltarauhashormonin ja estrogeenin määrä voivat vaihdella aiempaa voimakkaammin, mutta estrogeenipuutosta ei vielä ole. Noin 80%:lla naisia esiintyy vaihdevuosioireita jo ennen varsinaista menopaussia.
Perimenopaussin oireet
Perimenopaussin oireita on monia ja alla on lueteltuna niistä yleisimpiä. On hyvä huomioida, etteivät kaikki oireet aina liity välttämättä perimenopaussiin. Listan tarkoituksena on havainnollistaa sitä, miten paljon estrogeenin väheneminen kehossa voi todellisuudessa vaikuttaa olotilaan. Lisäksi haluamme tuoda laajempaa ymmärrystä ja tietoa liittyen perimenopaussin mahdollisiin oireisiin. Mitä paremmin oireita tunnistaa, sitä helpommin voi kuunnella itseään ja tukea omaa hyvinvointiaan kehon käydessä läpi suurta siirtymävaihetta.
Mitä eri oireita voi perimenovaiheessa olla, kun estrogeenin osuus vähenee kehossa luonnollisesti?
-
Mielialamuutokset (et tunnista oikein itseäsi)
-
Muutokset seksuaalisessa halussa
-
Vaikeus keskittyä
-
Päänsärky
-
Yölliset hikoilut
-
Kuumat aallot
-
Emättimen kuivuus
-
Univaikeudet
-
Nivelten tai lihasten särky
-
Pahentunut hikoilu
-
Tihentynyt virtsaamisen tarve
-
Pahenevat PMS-oireet
-
Kutiava iho
-
Sisäkorvan oireet: kutiavat korvat, tinnitus, huimaus
-
Suoliston yliherkkyydet esim ruoka-aine yliherkkyydet, joita ei ennen ole ollut
-
Aivosumu, unohtelu
-
Painonnousu, vaikka mikään ei ole muuttunut ruokavaliossa tai liikkumisessa
-
Ummetus
-
Kuulon heikentyminen
-
Jäätynyt olkapää
-
Hiusten oheneminen
-
Ikenien / hampaiden muutos
-
Toistuvat virtsatientulehdukset
-
Poltteen tuntua kielessä
-
Oudot hajut, muutos hajuaistissa
-
Lisääntyvä kasvojen karvoitus
-
Kipeät / arat rinnat
-
Muutos stressinsietokyvyssä
-
Kehon hajun muutokset
-
Lantionpohjan muutokset
-
Sydämentykytykset
-
Kynsien halkeaminen
-
Ruokahalun muutokset: et ole kylläinen milloinkaan, koko ajan tekee mieli jotain
-
Unohtelu
-
Välitiputtelu kierron väleissä
-
Janoisuuden tunne
-
Uupumisen tunne (huom. eri kuin burnout)
Perimenopaussin psyykkiset oireet
Vaihdevuodet aiheuttavat usein fyysisten oireiden lisäksi myös psyykkistä oireilua. Joidenkin tutkimusraporttien mukaan jopa puolella vaihdevuosi-ikäisistä naisista esiintyy masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta. Ahdistuneisuus ja masentuneisuus myös heikentävät kognitiivista suorituskykyä. Lisäksi moni kokee muistin huononemista ja hajamielisyyttä.
Psyykkisten vaihdevuosioireiden yhteys estrogeenin puutteeseen on epäselvä. Vaikka kaikkien naisten estrogeenitasot ovat matalat vaihdevuosien jälkeen, ei kaikille silti tule mielialamuutoksia, vaan osa naisista kokee jopa voivansa paremmin. Vaihdevuosioireita voidaan helpottaa estrogeenia sisältävillä hormonihoidoilla, mutta on onneksi olemassa myös monia kotikonsteja, joilla oireita voidaan helpottaa tai niiden alkua voi jopa viivästyttää.
Kuinka voit helpottaa perimenopaussin oireita?
Vaikka vaihdevuosiin liittyvät oireet ovat epämiellyttäviä, on hyvä uutinen se, että niitä voi helpottaa omia elintapojaan muokkaamalla. Liikunta, painonhallinta, tasapainoinen ruokavalio ja riittävä uni ja lepo ovat kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kulmakiviä! Vaihdevuosien aikaiseen painonhallintaan saat lisää vinkkejä artikkelistamme, joka käsittelee painonpudotusta ja painonhallintaa vaihdevuosien aikana!
Kuten yleensäkin uusien asioiden äärellä, myös tässä asiassa kannattaa suhtautua itseensä lempeästi ja lähestyä tilannetta oppimisen kautta. Mitä paremmin tunnet itsesi, sitä paremmin opit kuulemaan kehoasi ja vastaamaan sen muuttuviin tarpeisiin. Ei siis ole yhtä oikeaa tapaa toimia, vaan jokaisen tulee löytää juuri ne itselle sopivat tavat helpottaa kokemiaan oireita. Vaikeita vaihdevuosioireita voidaan helpottaa myös estrogeenia sisältävällä hormonihoidolla.
Helpota oireita luonnollisin keinoin
Näiden muutaman vinkin avulla voit pyrkiä helpottamaan perimenopaussin oireita luontaisesti:
-
Syö proteiinia 30g/ateria
-
Syö jokaisen aterian yhteydessä värikkäitä vihanneksia
-
Käy kävelyllä päivittäin. Jos kävelylenkki on vaikea sijoittaa arkeen, pyri lisäämään arkiliikuntaa!
-
Pyri saamaan auringonvaloa (tai tarvittaessa kirkasvalohoitoa) silmille heti aamulla, n. tunnin sisällä heräämisestä (mutta mitä nopeammin, sen parempi!)
-
Juo 2 litraa vettä päivässä
-
Ota käyttöön magnesium-lisä aamuisin ja iltaisin
-
Pyri aikaistamaan nukkumaanmenoa.
Hormonihoito avuksi? Haitat ja hyödyt
Estrogeenia sisältävät hormonihoidot ovat yksi keino hillitä vaihdevuosien aikana ilmeneviä oireita. Vaikka jotkut saattavat hyötyä hormonihoidoista, liittyy niihin aina myös riskejä, joten hoidon sopivuudesta on suositeltavaa keskustella gynekologin kanssa ennen hoidon aloittamista.
Vaihdevuosihormonihoidosta suurimmat saadut hyödyt liittyvät hankaliin vaihdevuosioireisiin, kuten kuumiin aaltoihin ja estrogeenin puutteesta johtuviin mielialaoireisiin. Hankalien oireiden helpottuessa myös elämänlaatu kohenee. Estrogeenihoito saattaa myös pienentää osteoporoosiriskiä, sillä estrogeeni hidastaa luuston haurastumista.
Haitat hormonihoidossa liittyvät kohonneeseen veritulppa- ja aivoinfarktiriskiin, joka lisääntyy naisen ikääntyessä ja muiden yhtäaikaisten riskitekijöiden kasautuessa. Pitkäaikainen estrogeenin ja keltarauhashormonin yhdistelmähoito saattaa lisätä myös rintasyövän riskiä, minkä vuoksi rintojen tarkastaminen on erityisen tärkeää vaihdevuosien aikana! Uusimpien tutkimusten mukaan tämä riski on kuitenkin vähäinen. Suosittelemme kääntymään osaavan gynekologin puoleen hormonikorvaushoidoissa.
Löydä itsellesi sopivimmat ratkaisut
Vaihdevuodet ovat naisen elämässä suurta muutoksen aikaa, joka vaikuttaa kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin. Oman kehon tunteminen ja vaihdevuositietoisuuden lisääminen auttavat sinua tekemään parhaita ratkaisuja oman kehosi hyväksi. Jokin, mikä on toiminut ystävälläsi vaihdevuosien aikana, ei välttämättä olekaan sinulle toimiva ratkaisu. On siis tärkeää, että annat itsellesi aikaa tutustua itseesi. Kun opit tunnistamaan vaihdevuosien oireita, voit havainnoida rauhassa, mitä kehosi sinulta juuri siinä hetkessä tarvitsee.
Vaikeiden vaihdevuosioireiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin, vaan näissä tapauksissa kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen!
Lähteet:
https://lauralambefitness.com/weight-loss-in-menopause/
https://www.skool.com/the-menopause-lab-2151/about
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01118
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00179
https://www.mehilainen.fi/naisen-terveys/vaihdevuodet-menopaussi